Lähellä

Vietimme eilen mukavaa saunailtaa tyttöporukalla. Lauloimme, juttelimme paljussa istuen ja nautimme saunan löylyistä.    Katselin ihmisiä ympärilläni. Iloisia, rupattelevia tyttöjä kymmenpäinen joukko. Naurua ja toisten tuomaa iloa. Keskusteluyhteyksiä.    Keräsin kaikin aistein tuntua loppukesän illasta. Syksy hiipii. Teki mieli hymyillä. Olla ihan hiljaa, koska hyvä olo oli kirjaimellisesti niin sanaton, etten olisi voinut kiteyttää sitä muuhun, kuin yhteen lauseeseen: Kaikki on hyvin.    Rakas ukki sai nukkua kolmisen viikkoa sitten ikuiseen lepoon. Suru oli sanaton ja ikävä on edelleen vahvasti läsnä. Kyyneleille ei ollut tulla loppua.    Katselin taas hämärtyvää taivasta terassilla ja kuuntelin tutun ja turvallisen laulun sanoja. Jostakin syystä mieli ei ollut niin surullinen, että olisin enää itkenyt. Katselin taivasta mietteliäänä ja haikeana, mutta sisälläni vallitsi helpotus.    Hetken taas omaa sielunelämääni ja mieleni ki...

Heräsin aamulla puhelinmyyjän soittoon puoli yhdentoista aikaan. Onneton, viikon ainoa vapaapäivä ja nyt täytyi herätä. No mutta, eipä juuri väsyttänytkään. Päivä sai alkaa siitä.   Toissapäivänä lähdin kaverini kanssa iltalenkille juosten. Oli helpompi pitää vauhtia yllä, kun hän pyöräili vierellä. En muista, milloin edellisen kerran olisin juossut sellaista matkaa. Eilen lihaksia kolotti. Selkä ja jalat huusivat lepoa. Ehkä haukkasin liian suuren palan kakkua kerralla.   Olin ajatellut lähteväni iltavuoron jälkeen lenkille eilen. Jalkojen voimattomuus oli läsnä ja päädyin tyytymään työpäivän hyötyliikuntaan. Päätös oli varmasti oikea. Lenkin sijaan päädyin ystävien luo kakkukahveille. Varmasti hyvä niin. Oikein mukavaakin oli.   Tänäaamuna pohdin, josko kokeilisi juosta kympin pitkästä aikaa. Tai edes vitosen. Suunnittelin alustavaa reittiä ja lähdin ulos. Pian kuitenkin huomasin, ettei juoksu kulje kuin toissapäivänä. Jalkoja pakotti edelleen. Kävely tuntui kohtalai...